1.10.2009
Koulun terveysopin kirjassa oli viimeisellä sivulla kysymys:
”Mikä on jalo elämä?”
Vastaukseksi annettiin:
”Se on miehuusiän toteuttama nuoruuden unelma.”
Pienestä isoksi….
Tilistar Oy:n juuret ovat kahdessa erillisessä tilitoimistossa. Tarja Lindrothin omistama Tilitoimisto Tarja Lindroth Oy perustettiin vuonna 1987 ja Marjatta ja Kalevi Paanasen omistama tilitoimisto MK-Tilit Oy perustettiin vuonna 1988. Molempien yhtiöiden alkuaikoja kuvaa se, että asiakkaiden kirjanpitoja hoidettiin kotona makuuhuoneiden nurkassa pikkutietokoneella omistajiensa päätoimen ohella osa-aikatyönä. Tilitoimisto MK-Tilit Oy:ssä oli jonkin aikaa myös osakkaana Maire Tuulikangas. Myöhemmin Maire jatkoi tilitoimistotoimintaa itsenäisenä yrittäjänä Nurmijärvellä.Elimme kasinotaloudeksi nimettyjä vuosia ja totuttauduimme rahaa kaupitteleviin pankinjohtajiin. Pidimme jalat tiukasti maassa ja olimme sivutoimisia yrittäjiä parin vuoden ajan. Vuosikymmenten taitteessa ja laman häämöttäessä tunnettavuutemme ja toimeksiantojemme määrä oli jo sitä luokkaa, että omat yritykset tarvitsivat koko työpanoksemme. Laman syöverit ylitettyämme ja yhteistyötä tehdessä Tarja Lindrothille ja Marjatta Paanaselle kypsyi ajatus yhdistää voimavaransa; Tilistar Oy:n perustamiskokous pidettiin Suomen lippujen liehuessa Runebergin päivänä vuonna 1996. Yhdistymispäätöksen tekeminen oli helppoa ja mutkatonta. Sovittiin, että kumpikaan ei maksa kummallekaan mitään ja sinä olet toimitusjohtaja ja minä olen talousjohtaja. Osakkaiksi ”pakotettiin” Seija Ahrenberg, Tarja Pohjola ja Satu Fager-Laurila.
Ajatellessa aikaa taaksepäin se tuntuu kovin lyhyeltä. Ajan kulumisen tajuaa parhaiten katsomalla lastensa kasvamista ja aikuistumista. Jos voisimme kääntää ajan akselia taaksepäin, tekisimme varmasti joitakin ratkaisuja toisin. Me Tilistarissa ajattelemme, että päätökset on tehty silloisen käytettävissä olevan tiedon mukaan ja parhaalla mahdollisella harkinnalla – taakse on turha vilkuilla. Mennään siis täysillä eteenpäin…
Tilistar Oy on toistaiseksi naisten omistama yritys. Tilistarin kasvu nykyiseen vahvuuteensa on ollut sinnikkäiden ponnistelujen ja periksiantamattomuuden tulosta. Kasvu ei ole tapahtunut yrityskauppoja tekemällä, vaan yhtiö on laajentunut uusasiakashankinnalla ja ammatillisesti pätevää henkilöstöä lisäämällä sekä panostamalla henkilöstön koulutukseen ja hyvinvointiin.
Vielä 1980-luvun lopulla tilitoimiston asiakkaat olivat pieniä yrityksiä, joilla ei ollut omaa kirjanpitäjää. 1990-luvun alkupuolella yhä isommat yritykset alkoivat käyttää ulkopuolisia palveluja myös taloushallinnon töissä. Olimme Hyvinkään talousalueella ensimmäisten tilitoimistojen joukossa tarjotessamme taloushallintopalvelua asiakkaiden tiloissa ja laitteilla. Muutosten tuulten puhaltaessa tilitoimiston käyttö ei enää ollut ujostellen kerrottava asia, vaan se muuttui edistyksellisyyden ja tehokkuuden osoitukseksi.
Viiden osakkaan tietotaidon ja voimavarojen avulla yhtiö pystyi tarttumaan isoihinkin toimeksiantoihin ja monipuolistamaan toimintaansa. Yhdistymisestä lähtien henkilökunnan määrä ja liikevaihto ovat olleet kasvu-uralla, vaikka eteneminen ei ole koko ajan sujunutkaan kuin paraatimarssi. Tulevaisuutemme näyttää hyvältä. Ruususen uneen meidän ei ole syytä kuitenkaan uinahtaa, vaan jatkaa yhtiömme ja työyhteisömme kehittämistä. Me Tilistarissa olemme tottuneita pioneerityöhön. Olimmehan aikoinaan aloitteentekijänä ja vahvana vaikuttajana sairaan lapsenhoitoasiassa (TVL 69 §). Voimme olla syystä edelleen ylpeitä lakimuutoksesta; olemmehan esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta olleet lain voimaantulon jälkeen luomassa kaivattuja uusia työpaikkoja.
Me ”vanha kaarti” emme aio jäädä ikoneiksi Tilistariin. Uskomme, että avoimuuden ilmapiirimme mukaisesti pystymme keskustelemaan sukupolvenvaihdoksesta ja hoitamaan senkin asian tyylikkäästi. Nuoripolvi
on luvannut, että saamme noin kerran viikossa käydä pelaamassa pasianssia Tilistarin laitteilla.
Tilistar nyt
Tilistar Oy toimii kahdella paikkakunnalla Hyvinkäällä ja Vantaalla. Henkilökunnasta on 28 vakituista ja 5 osaaikaista henkilöä. Tilistariin myös juurrutaan ja yli 5 vuoden starilaisuus on jo 17 henkilöllä eli noin puolellameistä. He ovat avainasemassa Tilistar-uransa alkutaipaleella olevien kotouttamisessa, joten noviisivaiheessa kilvoittelevat saavat pitää heitä tukihenkilöinään. Heistä neljä eli Miia Pajuoja, Eija Männistö, Kaija Poikselkä ja Merja Raivio kutsuttiin vuonna 2008 yhtiön osakkaiksi.
Liiaksi ei voi korostaa, että yhtiön vahvuuden luovat aivoin, käsin ja sydämin työtä tekevät ihmiset. Joulukuussa 2007 koimme suuren menetyksen, kun yhtiön kantaviin voimiin kuulunut osakas, työtoverimme ja ystävämme Tarja Pohjola poistui keskuudestamme. Meitä jäi siivittämään hänen sanansa: ”Tilistarin on mentävä eteenpäin”.
Meidän ammattitaitomme perusraaka-aine on tieto, joka jalostuu yhdeksi osaamisen tekijäksi. Niinpä sammumaton tiedonjano on elinehtomme. Tiedon hankinnasta on varmempana vakuutena toimistojen seiniä koristavat diplomit ja sertifikaatit. Työn ohessa on suoritettu oppisopimuskoulutuksen kautta erilaisia taloushallinnon tutkintoja, valmistuttu tradenomiksi, hankittu KLT, PHT ja HTM -kirjaimia. Tilistar Oy toimii tiimiorganisaationa. Palkkatiimin vetäjänä toimii Eija Männistö PHT, kirjanpitotiimien vetäjinä toimivat Hyvinkäällä Kaija Poikselkä KLT ja Vantaalla Marjatta Paananen KLT, HTM. Yhtiön toimitusjohtaja on Pirkko Suikkari ekonomi, HTM. Yhtiön hallituksessa toimii Tarja Lindroth puheenjohtajana ja varsinaisina jäseninä Seija Ahrenberg, Pirkko Suikkari ja Marjatta Paananen.
Tilistarin liikevaihdosta tulee yli puolet asiakkaiden luona hoidettavista talous- ja palkkahallintopalveluista. Muu palvelu tapahtuu kiinteistä toimipisteistä Hyvinkäältä ja Vantaalta. Toimistomme on auktorisoitu taloushallintoliiton jäsentoimisto, jonka toimintaedellytykset tarkastetaan viiden vuoden välein. Edellisessä tarkastuksessa käytössämme oleva laadunvarmistusjärjestelmä todettiin toimivaksi ja läpäisimme suoritetun
tarkastuksen huomautuksitta.
On aihetta hyvillä mielin kehaista Aleksis Kiven sanoin:
”Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä.”